Tiedote Ellapin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Mikko Rasi on Ellappi Oy:n uusi toimitusjohtaja – päätehtävänä varmistaa, että Ellappi on johtava sähköistäjä Lapissa, tunnettu ja arvostettu sidosryhmissään
Ellappi Oy:n hallitus on nimittänyt DI Mikko Rasin, 42, uudeksi toimitusjohtajaksi 1.6.2022 alkaen. Oululaisella Rasilla on vahva liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen tausta energiateollisuuden ja sähköurakoinnin aloilla. Hän siirtyy uuteen tehtävään Destialta telematiikkayksikön päällikön tehtävästä. Tätä aiemmin hän on työskennellyt pitkään muun muassa Oulun Energia -konsernissa.
”Odotan innolla, että pääsen aloittamaan uudessa tehtävässäni. Haluan olla kehittämässä Ellappia entistä paremmaksi – tyytyväiset asiakkaat ja motivoitunut henkilöstö edellä”, kertoo Mikko Rasi.
”Meidät vakuutti Mikon vankka kokemus urakointiliiketoiminnasta ja näytöt erinomaisista yhteistyötaidoista. Uuden toimitusjohtajan päätehtävänä on varmistaa, että Ellappi on johtava sähköistäjä Lapissa sekä tunnettu ja arvostettu sidosryhmissään. Työskentelyn pitää jatkossakin olla turvallista ja kannattavaa, ja henkilöstön hyvinvointi on tässä avainasemassa”, toteaa Ellappi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tommi Koskinen.
Ellappi Oy on lappilainen sähköurakointipalveluiden ratkaisutoimittaja, joka toimii koko Lapin alueella. Yhtiö palvelee kattavasti energia- ja vesiyhtiöitä, julkista sektoria, tietoliikenneverkkotoimijoita, teollisuutta, rakennuttajia sekä alihankkijoita. Ellapin asiakkaiden käytössä on yli 70 sähköalan ammattilaisen osaaminen.
Lisätietoja
Tommi Koskinen
hallituksen puheenjohtaja, Ellappi Oy
toimitusjohtaja, Inergia Oy
040 164 7504, tommi.koskinen@inergia.fi