Työyhteisö saa viihtymään

Aloitin sähkömittariasentajana ja työskentelin erilaisissa mittarihommissa kymmenisen vuotta. Sähköverkkojen rakentamisen puolella olen tehnyt pääsääntöisesti maakaapelointeja ja olin pari vuotta verkostonsuunnitteluhommissakin. Halusin kuitenkin takaisin asentajaksi. Työnantaja hyväksyi toiveeni ja sen jälkeen olenkin tehnyt kaikkea lapiotöistä keskijännitehommiin.
Työsuojeluvaltuutettuna ja luottamusmiehenä toimiminen on opettanut kiinnittämään enemmän huomiota työturvallisuuteen ja kasvattanut ymmärryksen työyhteisön rakentamisen tärkeydestä. Tällä hetkellä toimin työsuojeluvaravaltuutettuna. Ennen kaikkea olen oppinut ottamaan selvää asioista. Jokaisen kannattaisi harkita luottamustehtävissä toimimista, niissä oppii ymmärtämään asioita toisesta näkökulmasta.
Työyhteisö on säilynyt enimmäkseen samana, vaikka työnantajan nimi on vaihtunut useaan kertaan. Meillä on kolme sellaistakin asentajaa, jotka ovat aloittaneet ennen minua. Tutussa porukassa työt sujuvat. Jos tarvitset kaveria, kaikki ovat heti valmiina auttamaan.
Mutkattoman yhteispelin taustalla on myös yhteinen harrastus. Työkavereiden kanssa pelaamme vapaa-ajalla lentopalloa. Ay-lentopallon SM-kisoissa kävimme joskus ihan Etelä-Suomessa asti, mutta kyllä edelleenkin vähintään kerran vuodessa pelireissut vievät Oulun alueelle. Nyt olemme innostuneet pipolätkäturnauksistakin.

Reijo Yliviitala